Työyhteisötaidot
Mikäli
tavoitteenasi on organisaatio, joka koostuu sitoutuneista työntekijöistä, jotka
keskityttävät olennaiseen, työlle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen ja
jossa koetaan työniloa, ovat työyhteisötaidot Sinulle ja organisaatiollesi oikea
työkalu – takuuvarmasti!
ProTulos oli
ensimmäisiä koulutus- ja konsultointialan yrityksiä Suomessa, joka panosti
kokonaisvaltaisesti työyhteisötaitojen kehittämiseen. Esimiestaitojen rinnalle
nostettiin alaistaidot, työyhteisön jäsenenä toimimiseen liittyvät taidot.
Paitsi valmennuksia myös tuotekehitystä työyhteisötaitojen saralla on tehty
mittavasti. Työ jatkuu edelleen, koska vuonna 2004 käynnistetyt
työyhteisötaitovalmennukset ovat osoittaneet arvonsa.
Mitä hyötyä on
työyhteisötaitojen kehittymisestä?
Työyhteisötaidot
tekevät näkyväsi jokaisen työyhteisön jäsenen oikeuden työniloon ja myös vastuun
nähdä vaivaa oman ja työyhteisön työhyvinvoinnin eteen. Lisäksi työyhteisötaidot
kirkastavat jokaisen oikeuden ja velvollisuuden työskennellä työyhteisön
tavoitteiden saavuttamiseksi.
Työyhteisötaitojen kehittyminen näkyy työpaikoilla konkreettisesti esim.
sairauspoissaolojen vähenemisenä, työhyvinvoinnin ja sitoutuneisuuden kasvuna.
Alaistaitojen nostaminen esimiestaitojen rinnalle on
välttämättömyys, koska onnistuminen on aina kahden kauppa. Hyvinvoivissa ja
tuloksellisessa työyhteisössä on läsnä esimiestaidot hallitseva sitoutunut
esimies ja alaistaidot hallitseva vastuullinen alainen.
Hyvä työyhteisö on tehty hyvinvoivista,
vastuullisista ja sitoutuneista työyhteisön jäsenistä.
Työyhteisön jäsen 360 -arvio
mahdollistaa sen, että työyhteisön jäsen saa kokonaisvaltaisesti tietoa oman
toimintansa vaikutuksista työyhteisöön ja työyhteisön ilmapiiriin.
Työyhteisön jäsen 360 -arviossa työntekijä
tekee itsearvion omasta toiminnastaan työyhteisön jäsenenä, jonka lisäksi
esimies arvio henkilöä alaisena. Muut työyhteisön jäsenet arvioivat henkilöä
työkaverin roolissa toimimisen näkökulmasta. Työyhteisön jäsen 360 -arvio
mahdollistaa oman toiminnan vahvuuksien ja kehityskohteiden tunnistamisen
työyhteisön jäsenenä sekä kehittymisen. Työyhteisön jäsen 360 -arvio tekee
näkyväksi sen, että osaamisen ja ammattitaidon lisäksi jokainen vaikuttaa
työyhteisön ilmapiiriin ja henkeen.
Toiminta työyhteisön
jäsenenä –itsearvio tukee työyhteisön jäsenenä kehittymistä. Arvio tekee
näkyväksi työyhteisön jäsenenä toimimiseen liittyvät taidot ja niiden tason sekä
tukee kehittymistä tavoitteena hyvinvointi ja onnistumisen kokemukset.
ProCIMP-peili- arviointi juurruttaa
palautteenannon organisaatioon. Yleisenä haasteena esimiehen roolissa
tuodaan esiin palautteen saaminen alaisilta. Esimiehet kuvaavat sitä, että
esimerkiksi kehityskeskustelussa palaute yleensä jää vähintään kovin
”ylätasolle” eikä näin mahdollista kehittymistä. Vastaavasti haasteena tuodaan
esiin myös se miten arvioida alaisen toimintaa työyhteisön jäsenen roolissa.
Osaamisen ja ammattitaidon lisäksi, sillä miten työntekijä toimii työyhteisön
arjessa ja miten työntekijä asennoituu työhönsä on suuri vaikutus paitsi
työntekijään itseensä myös työyhteisöön.
Vastauksena palautteen kohdentamisen ja kehittämisen haasteisiin olemme
kehittäneet ”työkalun”, joka soveltuu hyödynnettäväksi esimerkiksi
kehityskeskustelutilanteissa. ProCIMP –peili sisältää arvioinnit esimiehen
toimintaan liittyen ja työntekijän toimintaa työyhteisön jäsenenä.
Suosittelemme
seuraavia palveluitamme ja tuotteitamme työyhteisön kehittymisen tueksi
-
Valmennukset:
-
esimiesvalmennukset
-
alaistaito-
ja työyhteisön jäsen -valmennukset
-
työyhteisövalmennukset
-
henkilökohtainen coaching ja urasuunnittelu
-
Kirjallisuutta:
-
työkirjat
työyhteisötaitojen kehittämiseksi
-
Aarnikoivu,
H. 2008: Esimiehenä arjessa. WSOYpro.
-
Aarnikoivu,
H. 2010: Työelämätaidot – menesty&voi hyvin.WSOYpro.
-
Analyysityökalut:
-
työyhteisötaitojen itsearviointi
-
työyhteisön
jäsen -arvio
-
työyhteisön
jäsen 360 -arvio
-
esimiehen 360
-arvio
-
Sähköinen
verkko-oppimisympäristö
-
Työyhteisötaitojen verkkokurssi
Valmennuspalvelumme
työyhteisön kehittymisen tueksi
Seuraavassa esimerkkisisältöjä, joista valmennus voidaan koostaa:
Luento (1-4 tuntia)
- Työyhteisötaidot - yleisesittely
- Työyhteisötaidot - yleisesittely - esimiesnäkökulma
- Työyhteisötaidot - yleisesittely - alaisnäkökulma
- Työyhteisötaidot - työyhteisön jäsenenä toimiminen
- Työyhteisötaidot - yhteistyö- ja vuorovaikutus (esim. palaute,
kehityskeskustelu)
- Työyhteisötaidot - itsensä johtaminen (kiireen kesytys, motivaatio)
- Työyhteisötaidot - muutososaaminen
Valmennuspäivä (1-2 pv)
- Räätälöity ja organisaatiokohtaisesti painotettu sisältö
työyhteisötaidoista/ työyhteisötaitojen osa-alueista
- Valmennuksen tukena hyödynnetään tarpeen mukaan erilaisia
analyysityökaluja
- Sisältää esikartoituksen, jolla kartoitetaan osallistujien tarpeita
ja toiveita sisällöstä sekä sisällön painotuksia
Valmennusohjelma (kesto 3kk - 18kk)
- Organisaation tarpeet huomioiden koostetaan valmennuskokonaisuus
sisältäen valmennuspäiviä, mahdollisia tutkimuksia/mittauksia ja analyysejä
sekä välitehtäviä
- Mahdollisuus tarvittaessa sähköisen verkko-oppimisympäristön
hyödyntämiseen
Katso myös:
PDF dokumenttien lukemista varten tarvitset Adoben Acrobat® Reader® ilmaisohjelman. Uusimman version voit ladata Adoben sivuilta klikkaamalla allaolevaa nappia.
|